KALUSTO

Kalustoa on saatu päivitettyä Jo hyvin paljon radalle sopivammaksi ja
sen ansiosta on myös vauhtiakin löytynyt paljon enemmän.
Vielä on suuremmista päivityksistä tekemättä Kit sähköt ja ecu.
Alustan hoiti kuntoon Ari Skog racing ja muissa tarvike hankinnoissa on Prätkä paja ollut
suureksi avuksi.
Paljon vielä tulee muutoksia kauden aikana, mutta nyt alkaa olemaan perus paketti kasassa
mistä on hyvä lähteä hommaa kehittämään ja vauhtia etsimään.

Ensi kauden kalustona toimii Yamaha R6r vuosimallia 2009
Tulevia muutoksia kaudelle.

-Kuitukatteet
-Säädettävät jalkatapit käänteisellä vaihdekaaviolla
-Katalysaattorien poisto
-Pikakaasu
-KIT sähköt
-KIT säädettävä ecu
-520 ketjut ja alumiini rattaat
-Starlane Gps pro mittaristo tiedonkeruulla
-0.45 kannentiiviste
-Translogic Shifteri
-Säädettävät Clip onit
-Ais plug set

Pyörä hankittiin autovahinko keskuksen kattavasta valikoimasta.
Edellinen omistaja olikin ehtinyt sillä ajella jo reilut 2000 km, kun sitten jonkin tilanteen seurauksena oli sen oikealle kyljelle saanut kaadettua.
Oikeastaan sen seurauksena ei ollut hajonnut kuin umpio, yläkate, vilkku ja oikea ylempi sivukate.
Kaikki edellä mainitut osat ovat muutenkin ratapyörän purkulistalla ja sisään ajokin jo hoidettuna.
Hintakin oli sopiva niin kaupathan siitä syntyi.

Ennen kun pyörää alettiin varustelemaan radalle niin päätettiin se kuitenkin rekisteröidä.
Siihen tarvittiin rungon mittaus, sen suoritti www.rungonmittaus.com Suosittelen. Mittaaja tuli mittareineen paikanpäälle, näin saatiin varmaa faktaa rungon suoruudesta ja samalla kaikki tarvittavat todistukset ja muut paperit rekisteröintiä varten.

Sitten vain valot ja vilkut kiinni ja rekisteröintikatsastukseen, mikä sitten sujuikin melko kivuttomasti.

Nyt sitten päästiinkin keskittymään itse pyörän rakentamiseen.
Siitä tuleekin juttua myöhemmin.

ALKUUN

Linkit